ALTERNATE MODE-TRAP-KAT 4



Sähkörummut ovat hemmetin kätevä vehje, kun vaikkapa musiikkitunnilla rumpujen soitosta hurmaantunut taiteilija ei itse huomaa, että samalla kun tunnelma nousee, kohoaa myös äänenpaine reilusti yli THL:n suositusten. Opettajalla kun on kaikkivoipa volumepotikka siinä heti käden ulottuvilla, ei haittaa yhtään.

Myöskään rumpujen mikityksestä ei tarvitse huolehtia. Kalvoja ei tarvitse vaihtaa, ja tilaakin sähkörummut vievät hieman vähemmän kuin akustiset ystävänsä. Erilaiset rumpusounditkin löytyvät parin namiskan takaa, ja sähkörumpuvalmistajat ovat kilvan kehitelleet erilaisia rumpukapulan pomppua parantavia ja soitinten akustista meteliä vähentäviä ominaisuuksia.

Miksi ihmeessä kukaan sitten nykyään enää käyttää ’oikeita rumpuja’?

Suurin syy siihen, miksi ammatikseen rumpuja soittavat, jättävät sähkörummut käyttämättä, lienee se, että oikeat rummut tarjoavat valtavan määrän erilaisia sävyjä ja soundivaihtoehtoja, mahdollisuuden kontrolloida äänen voimakkuutta ja käyttää erilaisia kapuloita tai muita soittovälineitä verrattuna sähkörumpuihin. Kun sähkörummuissa erilaisia soundeja tuotetaan vaihtamalla soundipankkia, voi saman, ja usein paljon enemmänkin tehdä vain muuttamalla soittotapaa. Jotta tämä onnistuisi, on tietysti täytynyt istua harjoituskopissa muutamakin tunti. Toisaalta tiedän, että vaikkapa ’bilebändeissä’ jotkut rumpalit käyttävät sähkörumpuja, kun ohjelmisto ja soittotilanteet ovat sellaisia, että sähkörumpujen soundit toimivat hyvin, eikä vaikkapa suteja (se on vispilöitä) tarvitse käyttää. Olenpa kuullut sellaistakin, että kultaisella 80-luvulla, kun kookkat rummut olivat muodissa, oli erään ison bändin rumpali upottanut sähkörumpusetin valtavan kokoisten akustisten rumpujen sisään, jotta katu-uskottavuus ei kärsisi. Tuolloin kun sähkörumpuja ei käyttänyt kukaan vakavasti otettava rockrumpali.

Nykyään markkinoilla on myös akustisten rumpujen runkoihin rakennettuja sähkörumpuja, ja toisaalta kalleimmat, ihan rehelliset sähkörummut ovat ominaisuuksiltaan valtavan monipuolisia. Esimerkiksi yksittäisiä rumpupadeja voi säätää todella monipuolisesti, mukana oleva mikseri tarjoaa mahdollisuuden muokata setin balanssi oman maun mukaiseksi helposti ja nopeasti, ja padeissa on useita sensoreita, jotka tunnistavat mihin kohtaan rumpua soitetaan ja soittavat eri sampleja tämän perusteella. Huono puoli on se, että tällaiset rummut maksavat usein jopa enemmän kuin kaikkein kalleimmat akustiset rummut.

Kun suuret sähkörumpuvalmistajat kehittävät lippulaivamallejaan, hyötyy tästä myös edullisempien sähkörumpujen ostaja, koska ominaisuudet tuppaavat pienellä viiveellä ilmestymään myös budjettiluokan sähkörumpuihin. Sähkörummut ovatkin nykyään jotakin ihan muuta kuin 1980-luvun legendaaristen tomifillien syntetisoidut soundit.

Omasta mielestäni vakavasti harrastettaessa myös harjoitussoitinten tulisi ehdottomasti olla mieluummin, vaikka vähän edullisemmatkin akustiset rummut kuin sähkörummut, jotta soittaja oppii kontrolloimaan omaa soittoaan sen sijaan, että äänen tuottamisesta vastaavat sähkörumpujen aina täydelliset soundipankit. Koska sähkörummuilla kuitenkin on kiistämättä hyviä puolia vaikkapa luokkakäytössä, eikä kaikilla ole mahdollista (ainakaan kovin pitkään ennen naapureiden lopullista kilahtamista) harjoitella akustisilla rummuilla, on ilo todeta, että ajatuksella valitut sähkörummut ovat nykyään usein jopa todella hyvä vaihtoehto.

Rumpuja valittaessa suosittelen jättämään ihan edullisimmat vaihtoehdot suosiolla väliin. En pohdi nyt niinkään tätä soitinten kestävyyden tai ominaisuuksien monipuolisuuden mukaan, vaan enemmänkin soiton oppimisen kannalta. Edullisimmissa (tarkoitan nyt armon vuonna 2019 noin alle 500€ hintaluokkaa, kun puhutaan laadukkaiden valmistajien soittimista) rummuissa on tingitty erityisesti siitä, että soittoasennot saisi säädettyä hyviksi. Kaikista halvimmat merkit tarjoavat jo muutamalla satasella soittimia, jotka näyttävät aika samalta kuin kilpailijoiden tuplahintaiset versiot. Oman kokemukseni mukaan ’laatumerkkejä’ ostaessa maksaa muustakin kuin vain logosta soittimen kyljessä – myös laatu maksaa.

Lähes kaikki sähkörumpuvalmistajat ovat kehittäneet erilaisia ’rumpukalvoja’, jotka ovat perinteisiä mustia kumilätkiä hiljaisempia, ja toisaalta tarjoavat kapulalle pomppuvoimaa lyönnin jälkeen. Yleisin tapa on käyttää ns. mesh-kalvoja. Nämä ovat hyönteisverkon näköistä verkkoa, joka on kuitenkin tehty kestämään kapulan lyöntejä. Mesh-kalvon tarjoama pomppu on todella runsas verrattuna oikean rummun kalvoon. Tämän vuoksi olen huomannut, että usein oppilaat, jotka harjoittelevat mesh-kalvoisilla rummuilla kompensoivat tätä pomppua painamalla kapulaa vähän vasten kalvoa. Tämä ei toki haittaa sähkörumpujen aivoja (siis se osa, joka rumpupadista viestin saatuaan puskee ulos rummun äänen) tuottamasta täydellisen rumpusoundin. Kun siirrytään tavallisten rumpujen ääreen, on tämä kuitenkin ikävä juttu, koska tällöin kapula jää kalvolle lepäilemään, ja tappaa rummun äänen. Usein mesh-kalvojen tarjoama hurja pomppu saattaa myös jäykistää kapulaotetta. Näistä syistä en itse suosittele mesh-kalvojen käyttöä, jos samalla ei ole mahdollisuutta harjoitella rinnan oikeilla rummuilla. Mesh-kalvolliset rummut ovat kuitenkin ehdottomasti hiljaisin vaihtoehto, joten jos mennään läheisten hermot edellä, ovat nämä parasta vastinetta rahoille.

Soiton oppimisen kannalta mielestäni yksinkertaisemmat kumiset padit saattavat olla parempi vaihtoehto kuin mesh-kalvot. Jos kuitenkin valitaan mesh-kalvoilla varustetut rummut esimerkiksi akustisen melun vähäisyyden vuoksi, olisi hyvä harjoitella kapulatekniikkaa lisäksi rumpupadiin, jossa on oikea rumpukalvo. (Näitä löytyy esimerkiksi Remo- ja Sabian-merkkisinä. Hinnat ovat muutaman kympin, vähän mallista riippuen.)

Yamaha on kehittänyt omanlaisensa vähän silikonimaisen padin korvaamaan mesh-kalvoa. Se on hieman meluisampi kuin mesh-kalvo, mutta soittotuntuma on huomattavasti lähempänä tekniikkaharjoituspadia tai jopa oikeaa rumpukalvoa. Tämän vuoksi itse suosittelen usein sähkörummuiksi Yamahan settiä, jossa vähintään virvelirummun padi on tällainen.

Padien lisäksi todella tärkeä soittotuntumaan vaikuttava asia on bassorummun sekä hi-hatin toteutus. Edullisimmissa malleissa molemmat polkimet ovat sellaisia, joissa pedaalin painaminen ei tuota fyysistä lyöntiä. Itse pidän parempana versioita, joissa soitto tuottaa myös fyysisen iskun tuntuman. Tällaiset versiot opettavat käyttämään myös akustisia rumpuja. Valitettavasti nämä ominaisuudet aiheuttavat myös rumpujen hinnan nousua, kun tarvitaan erillinen bassorummun pedaali sekä hi-hat-teline. Nämä ovat kuitenkin hintansa veroisia satsauksia. (Soittotuntumaltaan melko hyvänä tuotteena, jossa bassorummulle ei ole erillistä pedaalia mainittakoon poikkeuksena sääntöön Rolandin Kick Trigger -pedaalit, joissa pedaalissa itsessään on ’vasara’ joka lyö padiin (KVG).)

Useammalla valmistajalla on nykyään tarjolla sähkösettejä, joissa hi-hat on toteutettu oikealla hi-hat-telineellä ja bassorumpupadia soitetaan oikealla bassorummun pedaalilla. Siksi en nyt tässä anna mitään erityisiä mallinumeroita, joissa mitäkin ominaisuuksia on (paitsi, että kysymällä saa kyllä omia suosikkivaihtoehtojani sekä tarjouksia näistä).

On hyvä myös muistaa, että osittain eri merkkisiä osia voi käyttää yhdessä. Itse sähkörumpujen tekniikka on nimittäin aika yksinkertaista, ja perustuu siihen, että padissa oleva mikrofoni (tai useampi, jos padissa on eri alueita, joista tulee eri ääni), joka aistii iskun, ja toimittaa tästä tiedon sähkörumpujen aivo-osalle. Aivot sitten soittavat äänen sen mukaisesti, mistä padista tieto tuli. Jos siis esimerkiksi haluaa päivittää rumpuihinsa vaikkapa paremman padin bassorummulle, on tämä mahdollista tehdä myös eri merkkisellä osalla. Toki on joitakin tapauksia, joissa kaikki ei merkkiä tai mallia vaihdettaessa toimi, kuten alkuperäisellä kattauksella. Tämä kannattaa siis aina varmistaa

Lähivuosina markkinoille on ilmestynyt myös paljon erilaisia akustisten rumpujen runkoihin rakennettuja sähkörumpusysteemeitä. Näitä on mahdollista toteuttaa myös tee-se-itsemenetelmällä. Tällöin aihioksi voi valita vaikkapa heikkona hetkenä hankitut kehnot, mutta halvat rummut. Projektin aluksi tarvitaan rumpujen lisäksi pietsomikrofoneja, plugiojakkeja, sekalaisia rautakauppatarvikkeita ja hieman sorminäppäryyttä. Googlen uumenista löytyy ohjeita, ja jos tarvitsee vaikkapa mesh-kalvoja, voi ne tilata vaikka meiltä.

Sähkörumpujen soundien ja aivojen ominaisuuksien suhteen eri malleissa ja merkeissä on paljon eroja. Jotkut mallit tarjoavat vaikkapa keskusteluyhteyttä iPadin ja rumpujen välille. Itse kiinnittäisin enemmän huomiota siihen, että perussoundit ja käytettävyys ovat hyviä. Tässä ollaan enemmän makuasioiden äärellä, joten omia mielipiteitäni voin kertoa kysyttäessä.

Jos kiinnostuit hankkimaan sähkörumpuja tai muita lyömäsoittimia, ota ihmeessä yhteyttä. Sen lisäksi, että soitan lyömäsoittimia työkseni, pyöritän Helsingissä rumpuihin ja lyömäsoittimiin erikoistunutta kauppaa. Parhaiten minut tavoittaa sähköpostilla osoitteesta tuomo@percussion.fi . Jos mietit, että mikä olen miehiäni, käy vaikka kurkkaamassa lyhyt esittely osoitteesta www.percussion.fi/tuomo .

Soitellaan, mutta ei välttämättä samassa bändissä.

Tuomo


***

Tuomo Huhdanpää, lyömäsoittaja, soitonopettaja ja rumpukauppias

tuomo@percussion.fi

0445896010

www.percussion.fi/tuomo

Teksti pyrkii olemaan suosimatta tai sorsimatta mitään merkkiä tai mallia, mutta kerrottakoon, että yrityksemme myy mm. Yamahan ja KAT:in sähkörumpuja.